Läntisen Pukkisaaren historia

Tämän tekstin on kirjoittanut Olli Hakkarainen. Sen lainaaminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan.

Aluksi

Vaikka Sommelo ry on toiminut jo yli 20 vuotta, itse Läntisen Pukkisaaren historiaa ei aikaisemmin ole tiettävästi koostettu mihinkään. Tämä puute pyritään korvaamaan seuraavassa esityksessä. Korostettakoon, että tämä esitys ei ole akateemista historiantutkimusta. Siinä on kuitenkin pyritty noudattamaan akateemisen historiantutkimuksen periaatteita; käytetyt lähteet on lueteltu, ja lähdeviitteet on osoitettu. Lähteitä on arvioitu kriittisesti, ja ristiintarkistuksia on tehty mahdollisuuksien mukaan. Lukijan on myös halutessaan helppo tehdä omat johtopäätöksensä lähteistä, sillä kaikki mainitut lähteet perustuvat internetissä julkaistuihin aineistoihin, ja niihin on linkit kirjoituksen lopussa olevassa lähdeluettelossa.

Keskeisiä tietolähteitä ovat olleet Helsingin kaupungin kunnalliskertomukset vuosilta 1892-1974. Kunnalliskertomukset on koostettu käymällä perusteellisesti läpi kaupungin virkamiesten tuottamat asiakirjat, ja niissä on kuvattu Helsingin kaupungin päätöksentekoa eri asioissa. Niiden yhteyteen laaditut henkilö-, asia- ja kiinteistöhakemistot ovat olleet korvaamaton apu selvitystyössä.

Toinen keskeinen lähde on Helsingin kaupungin Kaupunkisuunnitteluviraston julkaisema ympäristöhistoriallinen selvitys Meilahden huvila-alueesta vuodelta 2013. Olen käyttänyt sitä varsinkin huvilayhdyskunnan syntyvaiheita kuvaavassa osiossa. Selvitys on monella tapaa ansiokas, mutta sisältää myös puutteita. Lähdeviitteitä on käytetty vain satunnaisesti, ja jotkut selvästi kunnalliskertomuksista poimitut tiedot on tulkittu virheellisesti. Osa selvityksen lähteistä jää myös epäselviksi. On kuitenkin hyvä huomata, että selvityksen on laatinut arkkitehtitoimisto, jonka pääasiallisen tavoitteena on ollut alueen arkkitehtuurin tarkastelu, ei akateemisen historiantutkimuksen kriteerien mukainen tutkimustyö. Näistä puutteista huolimatta olen turvautunut tähän selvitykseen silloin, kun se on ollut aukkojen täyttämisen kannalta mielekästä.

Olen myös harkiten hyödyntänyt sukututkimukseen tarkoitettua Geni.com-sivustoa. Palveluun voivat rekisteröityneet käyttäjät lisätä sukuhistoriallista tietoa esivanhemmistaan ja muistakin henkilöistä, joista heillä sellaista on. Tämän tiedon luotettavuus luonnollisesti vaihtelee, mutta olen sen avulla pyrkinyt valottamaan muutoin piiloon jääviä henkilöhistoriallisia yksityiskohtia Pukkisaaren vuokralaisista. Lisäksi Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeleista oli yllättävääkin apua. Julkisuuden henkilöiden ja yleisen historian kohdalla olen käyttänyt tukena myös Wikipediaa.

Olennainen rooli kokonaiskuvan hahmottamisessa on myös ollut Helsingin kaupungin karttapalvelulla, jonka runsaat historialliset aineistot auttavat hahmottamaan muutosta Pukkisaarten alueella, sekä Helsingin kaupunginmuseon historiallisten valokuvien kokoelmalla, josta on löytynyt paljastaviakin yksityiskohtia. Kokonaisuuden täydentävät yksittäiset muut julkaisut.

Ote O. A. Gripenbergin päiväämättömästä tie- ja talvitiekartasta Leppävaara, karttakokoelmasta Rekognosointikartat 1776-1805. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200908053414 Kartan tuottaja: www.vanhakartta.fi, Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto.
Läntinen Pukkisaari mainitaan nimellä Lökholmen.
Läntisen Pukkisaaren varhaishistoria

Läntinen Pukkisaari sijaitsee Seurasaaren ja Tamminiemen välissä Seurasaarensalmessa. Se on vuosisatojen ajan ollut rajasaari Munkkiniemen ja Meilahden tilojen välillä, ja vanha kylänraja kulkeekin edelleen saaren halki. Läntinen Pukkisaari kuului Helsingin pitäjään ja sittemmin maalaiskuntaan, kunnes se vuonna 1906 liitettiin Helsingin kaupunkiin. (Wikipedia, Helsingin alueellinen laajeneminen; kartta.hel.fi Kantakartta; MHYS, 10)

Läntisen Pukkisaaren varhaishistoria liittyy kiinteästi Meilahden kartanon vaiheisiin ja omistussuhteisiin. Meilahden kylä mainitaan jo 1400-luvulla Hindernäs-nimisenä, ja se oli mahdollisesti osa virolaiselle Padisen luostarille vuonna 1351 luovutettuja maa-alueita, jotka sitten 1400-luvulla siirtyivät Turun tuomiokapitulin omistukseen, ja reformaation yhteydessä kruunun omaisuudeksi. Vuonna 1627 Kustaa II Adolf läänitti Meilahden Gert Skyttelle, kunnes kuningatar Kristiina luovutti sen vuonna 1650 “ikuisesti” Helsingin kaupungille. 1680-luvulla alue siirtyi takaisin kruunulle, osaksi Munkkiniemen säteritilaa. (MHYS, 11) Tuolloin laaditussa kartassa esiintyy ensimmäistä kertaa Läntinen Pukkisaari, nimellä Silbosholmen. (kartta.hel.fi, Nimistö – Saaret)

Meilahti kuitenkin siirtyi käytännössä pian takaisin kaupungille, kunnes vuonna 1775 sen haltija myi tilan eteenpäin. Tuossa yhteydessä esiintyvät ensi kertaa myös Itäinen Pukkisaari (nimellä Lokholmen) ja Eteläinen Pukkisaari (Skrattholmen). Kaupunki, joka katsoi omistavansa tilan, nosti oikeusjutun, mutta hovioikeus vahvisti kaupan. (MHYS, 11; kartta.hel.fi, Nimistö – Saaret)

Meilahti jäi kaupat tehneen Mattheiszenin suvun haltuun vuoteen 1823 asti, kunnes kenraalikuvernööri Fabian Steinheil osti Meilahden tilan kesähuvilakseen. Steinheilin kuoltua 1831 hänen tyttärensä puolisoineen asui siellä vuoteen 1840. Seuraavat asukkaat olivat kreivi Vladimir Musin-Puškin ja kreivitär Emilie, joka tunnetaan Aurora Karamzinin siskona. Vuosina 1847-1855 Meilahden tilan omisti puolestaan kreivi Alexandr Kušelev-Bezborodko ja hänen kuoltuaan poikansa Grigori. Tämä myi tilan vuonna 1865 kapteeni Jägerskiöldille, jonka kuoltua 1871 kaupunki osti Meilahden takaisin. (MHYS, 13-14)

Saatuaan tilan haltuunsa Helsingin kaupunki alkoi kehittää siitä huvila-aluetta. Kysyntää ei kuitenkaan juuri ollut, ja suurin osa tilasta vuokrattiin eversti Valfrid Spårelle vuoteen 1884 asti. Spåren jälkeen projekti sai uutta vauhtia, ja useampia huviloita saatiin vuokrattua. Lopputilan uuden isännän J.M. Gaddin ehdotuksesta Seurasaari erotettiin Meilahden tilasta. Ensin tarkoituksena oli jakaa sekin huvilapalstoiksi, mutta lopulta päädyttiin kansanpuiston perustamiseen. Seurasaari avattiin yleisölle vuonna 1889. (MHYS, 15)

Itäisen Pukkisaaren kautta kulkenut Seurasaaren silta valmistui 1892, ja kun samana vuonna Gadd luopui lopunkin tilan vuokraamisesta, sai kaupunki jälleen uusia huvilapalstoja vuokrattua, mukaanlukien palstan 27 eli Pukkisaaret. (MHYS, 15; KK 1892, 97; Wikipedia, Seurasaari). Tästä eteenpäin onkin mahdollista seurata tarkemmin Pukkisaarten historiaa.

Näkymä Seurasaarelta sen ja Itäisen Pukkisaaren yhdistävälle sillalle, taustalla Läntisen Pukkisaaren takana Munkkiniemi. Tuntematon, Valokuvaaja 1890–1899. Helsingin kaupunginmuseon kokoelma, CC BY 4.0. Ensimmäinen tunnettu valokuva Pukkisaaresta.
Ensimmäiset vuokralaiset: Emma Grönlund ja perikunta 1892-1903

Helsingin rahatoimikamari päätti joulukuun 29. päivän kokouksessaan vuonna 1892 vuokrata huvilatontin numero 27 eli n.k. Bockholmarna “tohtorin leski Emma Grönlundille” 30 vuodeksi, siis 31.12.1922 asti. Alueen pinta-alaksi ilmoitettiin tuolloin 1,585 hehtaaria, ja se kattoi oletettavasti nykyiset Läntisen (n. 0,9 ha), Itäisen (n. 0,5 ha) ja Eteläisen Pukkisaaren (n. 0,2 ha) (KK 1892, 13, 97; kartta.hel.fi Opaskartta 1909 ja mittaustyökalu)

Emma Grönlund oli luultavasti Elina (Elin) o.s. Öhman (1847-1900), tohtori Karl Eugène Grönlundin (1831-1881) leski. Mikäli näin oli, oli leskitohtorinnan kuoltua kuolinpesän ja myös Pukkisaarten asiat hoitaakseen ottanut filosofian maisteri Birger Edvard Grönlund hänen poikansa. (YM Karl Eugene Grönlund, Birger Edvard Grönlund)

Syyskuussa 1902 Rahatoimikamari käsitteli Birger Grönlundin hakemusta vuokra-ajan pidentämiseksi ja päätyi paikalla katselmuksen toimitettuaan suosittamaan tätä, sillä “ehdolla että oheen-liitetyllä pohjapiirroksella osotetut tasoitus- ja istutustyöt aljettaisiin ja päätettäisiin ennen vuoden 1902 loppua sekä pidettäisiin senjälkeen hyvässä kunnossa.“ (KK 1903, I 14-15, oletettu pohjapiirros painettuna MHYS, 202) Kaikesta päätellen asetetut ehdot täyttyivät, sillä huvilatontin vuokra-aikaa jatkettiin 20 vuodella ajalle 1.1.1923-31.12.1942. (KK 1903, II 4)

Grönlundin vuokra-aikana, vuoteen 1902 mennessä, Läntiseen Pukkisaareen rakennettiin asuinhuvila, jonka kivijalka on edelleen paikallaan. (MHYS, 202) Samoin valmistu ensimmäinen silta Itäisen ja Läntisen Pukkisaaren välille. (HKM, G31401) Silta kulki luultavasti täysin suoraan nykyisen sillan itäisestä lähtöpisteestä Läntiseen Pukkisaareen.

Seurasaaren siltaa. Museoviraston Musketti kuvakokoelma. CC BY 4.0. Ajoittamattoman kuvan taustalla näkyy Läntisen Pukkisaaren silta, rannan paviljonki sekä nykyisen huoltorakennuksen paikalla oleva varastorakennus.
Evert Ridderstad 1903-1910

Saatuaan vuokraoikeuden pidennettyä, Birger Grönlund myi Pukkisaarten vuokraoikeuden Kristiinankaupungista lähtöisin olleelle insinööri Evert Magnus Ridderstadille (1862-1938). Rahatoimikamari vahvisti vuokraoikeuden siirron 10. joulukuuta 1903. (KK 1903, II 9; GENI, Evert Magnus Ridderstad)

Ridderstad hankki vuonna 1905 kaupungilta oikeuden siirtää vuokraoikeutensa Pukkisaariin kaupunkia kuulematta. Samalla luovuttiin vuokranmaksun takuuna olleista takaussitoumuksista, ja rakennukset kiinnitettiin pantiksi kaupungille. Jatkossa niitä oli kuitenkin mahdollista käyttää myös lainan panttina. (KK 1905, II 11)

Vuodesta 1905 alkaen Rahatoimikamari toimitti myös Pukkisaarilla n.k. kolmivuotiskatselmuksia. (KK 1905, II 50). Kolmivuotiskatselmuksessa kiinteistölautakunnan jäsenen johtama virkamiesryhmä tarkasti kaupungin vuokraamien alueiden siisteyden ja yleisen kunnon, ja antoi tarvittaessa huomautuksia havaittujen epäkohtien korjaamiseksi. (Käpylä-lehti 6/2012, 9)

Ridderstad siirtyi vuonna 1910 vuokralaiseksi Santaholmaan. (KK 1910, 214). Nykyään Hietasaarena tunnetulle ja Jätkäsaareen maantäytön myötä liitetylle saarelle suunniteltiin 1900-luvun alussa myös huvilayhdyskuntaa, mutta alueelle suunniteltiin tuolloin jo raiteiden rakentamista ja sen luonne oli tuolloin muuttumassa. Ridderstadin vuokraukseen liittyi luultavasti ennen kaikkea teollista toimintaa. Ainakin kaupunki piti sen yhteydessä tarpeellisena korostaa, että “vuokramies velvoitetaan tehdaskäytössä noudattamaan kaupungin viranomaisten ehkä antamia määräyksiä savunpoltosta ja löyhkän ehkäisemisestä”. (KK 1910, 29)

Seurasaaren silta ja portinvartijan rakennus. Museoviraston Musketti kuvakokoelma. CC BY 4.0. Taustalla näkyy Eteläinen Pukkisaari vielä rakentamattomana, joten kuva on otettu vuosien 1892 ja 1912 välillä.
Evert Isaksson 1910-1916 ja Eteläisen Pukkisaaren erottaminen 1912-

Seuraavaksi Pukkisaarten vuokraoikeuden osti työmies E. Isaksson helmikuussa 1910. (KK 1910, 213) Torikauppiaaksi edennyt Evert Isaksson (k. 1928) vuokrasi vuodesta 1920 alkaen Meilahden huvilapalstaa 28a. (KK 1920, 223)

Isaksson oli viimeinen kaikkia kolme saarta hallinnoinut vuokralainen. Hänen aikanaan Pukkisaarista erotettiin Eteläinen Pukkisaari (huvilapalsta 27c), jonka vuokralaiseksi tuli vuonna 1912 työnjohtaja J. D. Sepponen. (KK 1912, 275) Sepponen oli myöhemmin Suomen kulttuurirahaston perustajia (SKR, 6:128), mutta Eteläistä Pukkisaarta hän hallinnoi vain kahden vuoden ajan.

Vuonna 1914 Eteläisen Pukkisaaren vuokrasi herra G. E. Viklund. Hänen jälkeensä vuokralaiseksi tuli K.N. Viklund (k. 1947) ja sen jälkeen vuokralaisena oli jälkimmäisen Viklundin perikunta. (KK 1914, 220; KK 1934, 239; KK 1947, 44) Vuonna 1974 alue siirrettiin rakennuksineen Urheilu- ja ulkoilulautakunnan hallintoon (KK 1974, I 149). Vielä vuonna 1978 Eteläisellä Pukkisaarella oli kaksi rakennusta ja sinne oli vedetty sähköjohto. (HKM, D70) Vuoteen 1988 mennessä rakennukset oli purettu. (kartta.hel.fi, Ilmakuva 1988)

Pukkisaaret Helsingin opaskartalla vuodelta 1918. https://kartta.hel.fi Kuntaraja jakaa Läntisen Pukkisaaren kahteen osaan. Bockholmen/Pukkisaari on huvilapalstan nimi.

Eversti Aleksander Smirnoff puolisoineen 1916-1919

Ensimmäisen maailmansodan aikana, heinäkuussa 1916, Meilahden huvilapalstat 27a (Läntinen Pukkisaari) ja 27b (Itäinen Pukkisaari) siirtyivät eversti A. Smirnoffille (KK 1916, 182). Pihkovasta lähtöisin ollut eversti Alexander Ivanovits Smirnoff (1871-1931) oli ennen Venäjän vallankumousta Katajanokan varuskunnan luotsipäällikkö (GENI, Alexander Ivanovits Smirnoff; GH 1). Hän kuului siihen onnekkaaseen osaan Helsinkiin sijoitettuja venäläisiä upseereita, jotka selvisivät vallankumouksesta ilmeisen vähin vaurioin.

Vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä Smirnoff kaikesta päätellen kuitenkin menetti vuokraoikeutensa Pukkisaariin. Sen sai sen sijaan ruotsalaissyntyinen neiti Anna Viktoria Sahlström (1887-1971), tuleva rouva Smirnoff. Siirrosta ei löydy mainintaa vuoden 1918 kunnalliskertomuksesta, joten kyseessä on ollut jonkinlainen poikkeusjärjestely. Joka tapauksessa tämä vaihe jäi lyhyeksi, sillä Alexander ja Anna menivät vielä vuoden 1918 aikana naimisiin, ja tuore aviopari muutti jo seuraavana vuonna Ruotsiin. (MHYS, 206; GENI, Anna Viktoria Smirnoff (Sahlström); GH 2; GH 3).

Hella Wuolijoki 1920-luvulla. Museoviraston Musketti-kokoelma. CC BY 4.0.
Hella Wuolijoki ja herra J. Larsson 1919-1923

Smirnoffien jälkeen kesällä 1919 Pukkisaarten palstojen 27a ja 27b vuokralaiseksi tuli mahdollisesti sen kuuluisin vuokralainen, “näytelmäkirjailija, poliitikko, Yleisradion pääjohtaja, maanviljelijä, liikenainen” Hella Wuolijoki (syntyjään Ella Muurik, 1886-1954). (KK 1919, 216; Wikipedia, Hella Wuolijoki) Wuolijoen aikana Itäiseen Pukkisaareen suunniteltiin ja rakennettiin asuinrakennus, joka seisoo vain vähän muuttuneena yhä paikallaan. (MHYS, 206)

Häneltä sanotaan jääneen myös Läntisen Pukkisaaren huvilaan näytelmän käsikirjoitus, joka löydettiin vasta huvilan purkamisen jälkeen. Ei ole tietoa, paljonko useita eri asuntoja omistanut Wuolijoki ehti Pukkisaaressa aikaa viettää, mutta joka tapauksessa hän myi Pukkisaarten vuokraoikeuden eteenpäin vuonna 1921, ja vuokralaiseksi tuli herra J. Larsson, josta ei ole kovin paljoa enempää tietoja. (KK 1921, 242)

Larsson ei kuitenkaan nähtävästi niin välittänyt Läntisestä Pukkisaaresta, sillä jo vuoden kuluttua hän myi vuokraoikeuden eteenpäin. (KK 1922, 197) Itäisessä Pukkisaaressa hän sen sijaan viihtyi vähän pidempään, sillä sinne saattoi ajaa suoraan autolla jo tuolloin. Kaupungin päätöksellä Larsson “oikeutettiin 2 kertaa päivässä kulkemaan autolla Seurasaarelle vievää siltaa Pukinsaareen saakka.” (KK 1921, 255)

J. Larsson oli viimeinen vuokralainen, joka hallinnoi sekä Läntistä että Itäistä Pukkisaarta. Hän luopui Itäisestäkin Pukkisaaresta kesällä 1923. (KK 1923, 185)

Lennartti Pohjanheimo 1922-1926

Herra J. Larssonin jälkeen Läntiseen Pukkisaareen muutti varatuomari, everstiluutnantti Lennartti Pohjanheimo (1875-1951). (KK 1922, 197) Upseerin ja asianajajan urien välillä vuorotellut oikeistoradikaali Pohjanheimo ehti muun toimintansa ohella myös istumaan vankilassa salavuoteudesta, julkaisemaan sanomalehtiä ja yrittämään fasistivallankaappausta. (Wikipedia, Lennartti Pohjanheimo)

Eversti Smirnoffin tavoin hän toimi ensimmäisen maailmansodan aikana ammattiupseerina Venäjän armeijassa Viaporissa. Hän pakeni Lokakuun vallankumouksen jälkeen Ruotsiin, mutta palasi sisällissodan aikana taistelemaan valkoisten puolella. Pohjanheimo sai Suomen armeijan everstiluutnantin arvon vuonna 1919. (Wikipedia, Lennartti Pohjanheimo)

Kiivaana raittiusmiehenä tunnettu Pohjanheimo joutui kuitenkin pian eroamaan kirjoitettuaan lehdessä upseeritovereidensa juopottelusta näiden nimet mainiten. Hän julkaisi aiheesta myös vuonna 1923 Pukkisaaressa asuessaan omakustanteen nimeltä Alkoholijuomien käyttö ja armeijan puolustuskuntoisuus. Asianajotoimistoa armeijauransa jälkeen pyörittänyt Pohjanheimo muutti vuonna 1925 toiseen Meilahden huvilaan, Orkolinnaan. (Wikipedia, Lennartti Pohjanheimo) Seuraavana vuonna Pohjanheimo myi myös vuokraoikeutensa eteenpäin. (KK 1926, 143)

Arkkitehti Yrjö Lindegren 1930-luvun lopulla. Museoviraston Musketti-kokoelma. CC BY 4.0.
Itäisen Pukkisaaren vuokralaiset 1923-

Sen jälkeen kun Itäinen ja Läntinen Pukkisaari siirtyivät eri haltijoille, tuli Itäisen Pukkisaaren ensimmäiseksi vuokralaiseksi rouva O. Lamroth vuonna 1923. Palsta 27 b vuokrattiin tuolloin nimellä Lilla Bockholmen. (KK 1923, 185) Vuonna 1925 K. F. Andersson suunnitteli sauna- ja varastorakennuksen Itäisen Pukkisaaren etelärannalle. (MHYS, 206) Rakennus on sittemmin purettu, vain sen kivijalka on edelleen nähtävissä Itäisen Pukkisaaren polun varrella.

Keväästä 1927 alkaen osoitteessa Mejlans 27 b asui myös Suomen Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosaston konerakennuksen opiskelija Karl Ludvig Lamroth (1908-?). Hänen opintonsa olivat alkaneet syksyllä 1926 ja jatkuivat ainakin kevääseen 1931 asti. (TKK 1927, 27; TKK 1931, 33) Karl oli luultavasti rouva O. Lamrothille sukua, vaikka olikin vielä opintojensa alkaessa asunut muualla. (TKK 1926, 28) Karlin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Vuonna 1942 Birger Grönlundin aikanaan Pukkisaarille hakema vuokra-aika oli umpeutumassa, ja Itäisen Pukkisaaren palstan 27b osalta jatkoa vuokraukselle haki rouva O. Martikainen. (KK 1942, II 11) Tuolloin ehdoksi asetettiin, että “Länt. Pukkisaaren huvilapalstan n:o 27 haltijalla ja asukkailla oli jalankulkuoikeus It. Pukkisaaren kautta”. (KK 1942, II 12)

Vuosien 1924-1941 kunnalliskertomuksissa ei ole mainintaa siitä, että Itäisen Pukkisaaren vuokraoikeutta olisi siirretty toiselle henkilölle. Niinpä on perustellusti syytä olettaa, että rouvat O. Lamroth ja Martikainen olivat sama henkilö. Rouva oli joko ottanut tyttönimensä käyttöön tai mennyt uusiin naimisiin.

Rouva O. Martikainen myi vuokraoikeutensa eteenpäin arkkitehti Yrjö Lindegrenille (1900-1952) vuonna 1948. (KK 1948, II 48) Lindegren suunnitteli useita isoja urheilurakennuksia, merkittävimpänä Olympiastadionin sekä mm. ns. Käärmetalon Helsingin Käpylässä. Hän osallistui itsekin kaksiin olympialaisiin. Lontoossa vuonna 1948 Lindegren voitti olympiakultaa arkkitehtuurin sarjassa, ja osallistui samaan sarjaan myös Helsingissä vuonna 1952. Pian Helsingin olympialaisten jälkeen kuollut Lindegren ehti asua talossa loppuelämänsä. (Wikipedia, Yrjö Lindegren; Olympialaisraportti, 707)

Lindegrenin loppuvuodesta 1952 tapahtuneen kuoleman jälkeen vuokralaisiksi tuli vuonna 1953 Jungebrandin pariskunta (KK 1953, II 35). Heidän jälkeensä Itäisen Pukkisaaren talo on ollut mm. ateljeekäytössä. (MHYS, 203) Se on ainoana Pukkisaarten rakennuksista säilynyt käytössä nykypäivään saakka.

Vanha Munkkiniemi, Meilahti. Somersalo, 1930-luku. Helsingin kaupunginmuseon kokoelma. CC BY 4.0. Etualalla Läntinen Pukkisaari.
Aktiebolaget Filmcentral osakeyhtiö (myöh. Ab Corona) 1926-1939

Lennartti Pohjanheimon jälkeen Läntisen Pukkisaaren eli palstan 27a vuokraoikeuden osti Ab Film-Central. (KK 1926, 143) Elokuvayhtiö ei kuitenkaan tiettävästi hankkinut saarta käyttöönsä kuvauspaikaksi, vaan pääomistajansa, elokuvamoguli Gustaf Molinin (1877-1938) kesähuvilaksi. Vuonna 1921 perustetun yhtiön toimintatarkoitukseen lisättiin kohta “vuokrata Helsingin kaupungilta Meilahden huvilan ja palstan no. 27a”, ja vuonna 1928 sen nimi vaihdettiin Ab Coronaksi. (Pörssitieto)

Kosmopoliitti Gustaf Molin syntyi Pietarissa ruotsalais-suomalaiseen perheeseen, ja hoiti siellä venäläis-yhdysvaltalaisen kumiyhtiön liiketoimia Lokakuun vallankumoukseen asti. Vuonna 1921 hän saapui Suomeen ja siirtyi, ehkä pietarinsaksalaisten tuttaviensa myötävaikutuksesta, elokuva-alalle. Seuraavina vuosina Molin perusti ja hankki omistukseensa välikäsien kautta suuren määrän alan yhtiöitä, joista Ab Filmcentral valikoitui siis myös Läntisen Pukkisaaren huvilan omistamista ja palstan vuokraamista varten. (Elonet)

Molin meni uusiin naimisiin 1931, ja toinen vaimo Larissa Molin peri miehensä omistukset tämän kuoltua vuonna 1938. Larissa Molin luopui Läntisen Pukkisaaren vuokraoikeudesta jo seuraavana vuonna. Ehkä Pukkisaaren onneksi, sillä Molin meni naimisiin saksalaisen miehen kanssa keväällä 1944, ja tämän seurauksena hänen hallussaan ollut omaisuus siirtyi Neuvostoliiton omistukseen välirauhansopimuksen myötä. (Elonet; KK 1939, 294)

Yhtiön aikana Pukkisaaressa toteutettiin merkittäviä muutoksia, ja suunnitelmat olivat vielä suurempia. Vuonna 1927 Osakeyhtiö Filmikeskus anoi kaupungilta lupaa vuokrata noin kolmen metrin levyisen vesialueen Itäisen Pukkisaaren pohjoispuolelta kävelysiltaa varten vuoteen 1942 asti. Tarkoitus oli ilmeisesti välttää läpikulkuliikennettä Itäisessä Pukkisaaressa rakentamalla erillinen silta saaren pohjoisrantaa pitkin ja siitä suoraan Läntiseen Pukkisaareen. Lupa saatiin, ja siinä yhteydessä määrättiin, että sillan “alueen tuli pääasiassa noudattaa keskivedenkorkeuden mukaista rantaviivaa joten sen suunta siis ei olisi suora, vaan kahdesta kohdasta taittuva”. (KK 1927, 172)

Seuraavana vuonna kaupunki hyväksyi “It. ja Länt. Pukkisaaren vuokraajain tekemän sopimuksen sillan rakentamisesta edellisen saaren kautta jälkimmäiseen”. (KK 1928, 182) Siltaa ei kuitenkaan todennäköisesti koskaan rakennettu. Vuoden 1932 ilmakuvassa näkyvä silta on edelleen suora, ja lähtee samasta paikasta kuin vuoden 1925 opaskartallakin. (kartta.hel.fi, Ilmakuva 1932 ja Opaskartta 1925)

Kun Läntisen Pukkisaaren vuokrasopimus uudistettiin vuonna 1942, mainittiin tässä yhteydessä erikseen, että vuokrattu vesialue ei sisälly uuteen sopimukseen. Samaten korostettiin, että Itäisen Pukkisaaren vuokrauksen jatkumisen ehtona on Läntisen Pukkisaaren vuokralaisten kulkuoikeus saaren halki. (KK 1942, II 12)

Toinen suuri muutoshanke oli Paul Olssonin vuonna 1930 laatima puutarhasuunnitelma. Toteutuessaan sellaisenaan hanke olisi järjestänyt koko saaren uudestaan, ja muuttanut rantaviivaa merkittäviltä osin. Yksittäisenä merkittävimpänä muutoksena oli saaren länsirannalle suunniteltu täyttömaata edellyttävä tenniskenttä, joka kuitenkin jäi toteutumatta. Monilta muilta osin suunnitelma pantiin täytäntöön: muun muassa hyöty- ja koristepuutarhan, rantamuurin sekä uima- ja rinnekäytävien portaiden jäänteet ovat edelleen näkyvissä. (MHYS, 202-203)

Torsten Schvindt 1939-1940

Ab Corona myi vuokraoikeuden eläinlääkäri Torsten Schvindtille (1893-1962). Schvindt oli osallistunut sisällissotaan valkoisten puolella eläinlääkärinä, ja valmistui eläinlääketieteen tohtoriksi Hannoverissa 1922. Sotien välissä hän toimi eläinlääkärinä mm. Akaalla, Lohjalla ja Helsingissä, ja palasi aktiivipalvelukseen toisen maailmansodan ajaksi. (KK 1939, 294; GENI, Torsten Tore Ragnar Schvindt; Päiväkäsky) Schvindtin vuokra-aika jäi lyhyeksi, sillä hän myi vuokraoikeutensa eteenpäin jo seuraavana vuonna. (KK 1940, 330)

Läntinen Pukkisaari, kesämökki. Tuntematon, 1950-luku. Helsingin kaupunginmuseon kokoelma. CC BY 4.0. Kuvassa näkyy toinen huvilarakennuksen kuisteista viimeisen vuokralaisen Aarne V. Virtasen aikana.
Aarne V. Virtanen 1940-1960

Läntisen Pukkisaaren viimeinen maanvuokraaja oli kauppias Aarne V. Virtanen (myös Wirtanen). Hänen henkilöhistoriastaan ei ole varmuutta, mutta Virtanen tuli vuokralle vuonna 1940. (KK 1940, 330) Hän myös jatkoi saaren vuokra-aikaa täsmennetyin ehdoin (KK 1942, II 11-12), ja häneltä kaupunki myös osti Läntisen Pukkisaaren rakennukset vuonna 1960. (KK 1960, I 305-306)

Virtasen aikana Läntinen Pukkisaari sai historiansa suurimman mediahuomion, kun se toimi Helsingin olympialaisten soutukilpailujen tuomariston, ajanoton ja tulostaulun sijoituspaikkana. Tilapäinen souturata rakennettiin Kaskisaaresta Pikkuniemeen, ja sen maaliviiva oli Pukkisaaren kohdalla. Olympialaisten ja niihin valmistautumisen ajaksi 15.6.-16.8.1952 Virtasen vuokrasopimus sanottiin irti. (Olympialaisraportti, 54; KK 1951, II 49)

Eteläinen Pukkisaari. Grünberg Constantin, Valokuvaaja 1962. Helsingin kaupunginmuseon kokoelma. CC BY 4.0. Taustalla näkyy myös Läntisen Pukkisaaren rantaa, betonilaituri ja rannalle vedetty kanootti.
Kaupungin suorassa hallinnassa 1960-1997

Helsingin kaupunki päätti tammikuussa 1960 ostaa Läntisen Pukkisaaren rakennukset sillä ehdolla, että vuokraaja luopuu myös oikeudestaan vuokra-alueeseen. Kaikesta päätellen tämä järjestely kelpasi Aarne Virtaselle, ja rakennukset otti hoitaakseen Kiinteistöviraston talo-osasto. (KK 1960, I 305-306; II 56) Viimeistään tässä vaiheessa Pukkisaareen otettiin alivuokralaisia, jotka eivät siis olleet maanvuokraajia, vaan vuokrasivat vain asuntoa huvilassa tai itärannalla sijainnutta rakennusta.

Viimeisetkin vuokralaiset saivat lähteä vuonna 1967 kaupunginvaltuuston päätöksellä. Tarkoitus oli vapauttaa muutkin Pukkisaaret vuokrauksista, ja sijoittaa niille Seurasaaren ulkomuseon kokoelmiin liitettävät Ahvenanmaan kalastajan talo, Suomenlahden kalastajan talo sekä joitakin rantaryhmiä. Päätettiin myös laatia suunnitelma saarien liittämiseksi toisiinsa silloilla. (KK 1967, I 66) Seuraavana vuonna ilmeisesti asukkaista tyhjentynyt Läntinen Pukkisaari liitettiin virallisesti Seurasaaren ulkoilupuistoon. (KK 1968, II 213).

Mitään näistä toimenpiteistä ei toteutettu. Eteläinen Pukkisaari siirtyi kylläkin Urheilu- ja ulkoilulautakunnan hallintaan vuonna 1974 (KK 1974, I 149), ja vielä vuonna 1969 paikallaan olleet Läntisen Pukkisaaren asuinhuvila, saaren itärannan laituri sekä Pukkisaarten välinen kulkuyhteys oli vuoteen 1976 mennessä purettu. (kartta.hel.fi, Ilmakuva 1969 ja 1976). Eteläisen Pukkisaaren rakennukset sekä sinne Läntisen Pukkisaaren kautta kulkeneet sähköjohdot purettiin vuosien 1978 ja 1988 välissä. (HKM, D70; kartta.hel.fi Ilmakuva 1988)

Meilahti, Seurasaaren silta. SKY-FOTO Möller, 1978. Helsingin kaupunginmuseon kokoelma. CC BY 4.0. Kuvassa näkyvät Eteläisen ja Itäisen Pukkisaaren rakennukset ja Pukkisarten välille vedetty sähköjohto.
Sommelo ry:n aika 1997-

Sommelo ry perustettiin vuonna 1997, ja jo saman vuoden aikana se vuokrasi alueen Läntisen Pukkisaaren yläosasta rautakautisen kauppapaikan rakentamista varten. Tätä kirjoitettaessa yhdistys on siis toiminut Läntisellä Pukkisaarella kohta 23 vuotta, pidempään kuin yksikään aikaisempi Läntisen Pukkisaaren vuokralainen.

Yhdistys rakensi yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston kanssa, Helsingin kulttuurikaupunkisäätiöltä saadun projektirahoituksen tuella vuosina 1997-2005 Pukkisaareen ryhmän rautakautisiin arkeologisiin löytöihin perustuvia rakennuksia. Vuonna 2017 käynnistettiin näiden rakennusten peruskunnostusprojekti, jota on toistaiseksi tehty vapaaehtoisvoimin.

Kuluneiden vuosien aikana Läntisessä Pukkisaaressa on järjestetty niin suuria yleisötapahtumia kuin pienempien ryhmien vierailuitakin. Vieraille on painotettu kauppapaikan kuvaamaa esihistoriallista aikaa, mutta tämän esityksen myötä toivottavasti myös itse Läntisen Pukkisaaren historia valottuu uudella tavalla.

Lähteet

Aakkosjärjestyksessä

Geni.com sukututkimustietokanta (GENI)

Google-haun esikatselut (GH) [Palvelut maksullisia tai palvelin alhaalla]

Google-haut

Gustaf Molin – suomalaisen elokuva-alan unohdettu suuruus (Elonet) https://elonet.finna.fi/Content/suomalaisen-elokuvan-vuosikymmenet?p=/1919-1929/gustaf-molin-suomalaisen-elokuva-alan-unohdettu-suuruus

Helsingin karttapalvelu (kartta.hel.fi) https://kartta.hel.fi/
Opaskartta 1909, 1925
Ilmakuva 1932, 1969, 1976, 1988
Nimistö – Saaret
Kantakartta

Helsingin kaupunginmuseon valokuvat

Kertomukset Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta (KK)

G. Kock: Neuvostoliitolle luovutetut saksalaisomisteiset yhtiöt Suomessa, liite 1 (Pörssitieto) https://www.porssitieto.fi/kirjoitus/saksalaisyhtiot.html

Käpylä-lehti 6/2012 http://www.lehtiluukku.fi/lue/kapyla/6-2012/20860.html

Meilahden huvila-alue. Ympäristöhistoriallinen selvitys. (MHYS) https://www.hel.fi/static/hkr/hoito_ja_kehittamissuunnitelmat/meilahden_huvila_ymphistoriallinen_selvitys.pdf

Official Report of the Organising Committee for the Games of the XV Olympiad, Helsinki, 1952. (Olympialaisraportti) https://digital.la84.org/digital/collection/p17103coll8/id/4950/rec/21

Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräys 1938 (SKR)
https://apurahat.skr.fi/perustamiskerays/Kirja?kirja=6&sivu=128&rivi_id=21808

Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikön Päiväkäsky N:o 52 (Päiväkäsky) http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2016-pp00010448

Suomen Teknillisen korkeakoulun luettelot (TKK)

Wikipedian artikkelit (Wikipedia, luettu 2.4.2020)

Ylioppilasmatrikkelit (YM)